Edellisessä blogissamme tutustuimme AI-agenttiin laskutustiimin uutena, väsymättömänä jäsenenä. Tekoälyn potentiaali ei kuitenkaan rajoitu vain rutiinien automatisointiin. Vesilaitoksen johdolle AI-agentti on kuin kokenut analyytikko, joka perkaa miljoonia datapisteitä sekunneissa ja tiivistää ne vastauksiksi kysymyksiin, joita emme ennen ehtineet edes kysyä.
Kun tieto on sirpaleista, johtaminen on vaikeaa. AI-agentti voi tuoda selkeyttä sinne, missä ennen oli epävarmuutta. Tässä kolme konkreettista esimerkkiä siitä, miten tekoäly voisi tukea vesilaitoksen johtoa:
Vesihuollon infra vanhenee ja korjausvelka kasvaa. Tuore vesihuoltolaki ja vesihuoltoasetus edellyttävät laitoksilta entistä suunnitelmallisempaa omaisuudenhallintaa ja ennakointia. Perinteisesti investoinnit on tehty putkien iän tai vikahistorian perusteella, mutta AI-agentti menee pintaa syvemmälle.
Vesilaitoksen taloudesta vastaavalle epävarmuus on suurin vihollinen. Perinteiset budjetit perustuvat edellisvuoden toteumaan, mutta ne eivät huomioi muuttuvaa maailmaa reaaliajassa. Ennusteiden laatiminen on voinut olla niin työlästä että siihen ei ole voitu käyttää tarvittavaa aikaa.
AI-agentti voi muuttaa talouden johtamisen passiivisesta aktiiviseksi:
"Paljonko vettä pumppasimme ja paljonko siitä laskutimme?" Tämä on jokaisen vesilaitosjohtajan peruskysymys, johon vastaus on usein saatu viiveellä.
AI-agentti valvoo vesitasetta väsymättä: se vertaa pumpattua määrää todelliseen kulutusdataan ja analysoi verkoston signaaleja joka tunti. Tällöin poikkeamat havaitaan heti. Kun vesitase on hallinnassa, varmistetaan, etteivät puhdas vesi ja eurot valu maaperään huomaamatta.
Vesilaitos on kriittinen palveluorganisaatio ja tekoäly auttaa palvelemaan asukkaita paremmin. Kun johto pystyy viestimään päättäjille ja kuntalaisille faktapohjaisesta, modernista ja ekologisesta toiminnasta, vesilaitoksen arvostus kasvaa.
Tekoäly ei korvaa ihmisjohtajaa, mutta se antaa parhaat mahdolliset työkalut onnistua. Millaiselle näkymälle tulevaan teidän vesilaitoksellanne olisi tarvetta?
Haluamme Vesitiedolla varmistaa, että kehittämämme ratkaisut vastaavat juuri teidän arjen haasteisiinne. Jatkamme edellisessä blogissa aloitettua tiedonkeruuta: keräämme parhaillaan vesilaitosten johdon ja asiantuntijoiden näkemyksiä tekoälyn roolista vesihuollossa.
Vastaa lyhyeen kyselyymme tästä (klikkaa linkkiä)
Antamalla yhteystietosi osallistut kaikkien vastanneiden kesken Team Visma Lease a Bike -tuotepaketin arvontaan. Keräämme vastauksia vesilaitosten AI -tarpeiden kyselyyn kevään ajan verkkosivuillamme, uutiskirjeissämme, sosiaalisen median kanavissamme sekä Vesihuoltopäivillä toukokuussa Lahdessa. Tulemme myös kertomaan, millaisia ajatuksia teema on vesilaitosten parissa herättänyt.
Vastaamalla autat meitä rakentamaan työkaluja, jotka tekevät vesilaitoksen datasta entistä kirkkaampaa ja päätöksenteosta helpompaa.